Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Tulevaisuudessa sijoitusalan globaali osaaminen korostuu – ja se vaatii kouluttautumista
Talous ja rahoitus Vastuullisuus

Tulevaisuudessa sijoitusalan globaali osaaminen korostuu – ja se vaatii kouluttautumista

Rahoituksen professorin Markku Kaustian mukaan kansainvälisyys, globaalin tason osaaminen ja vastuullinen sijoittaminen sekä alan digitalisoituminen korostuvat tulevaisuudessa entisestään. Jatkuva itsensä kouluttaminen on avainasemassa, jos haluaa pysyä mukana kilpailussa.

Tiia Lappalainen, 14.08.2019

|

Artikkelit

Globaalin osaamisen merkitys korostuu Aalto-yliopiston rahoituksen professorin Markku Kaustian mukaan sijoitusalalla suhteessa enemmän kuin monella muulla erityisosaamista vaativalla alalla.

– Joissain tilanteissa täytyy tuntea paikallisia yhtiöitä tai lainsäädäntöä, mutta sijoitusalalla globaalit osaamisasiat ovat entistä tärkeämmässä asemassa ja korostuvat vielä lisää tulevien vuosien aikana, Kaustia sanoo.

Finanssiosaaminen voisi olla yksi Suomen keihäänkärki."

Suomen kannalta vähenevä paikkasidonnaisuus voi olla hyvä asia, jos kehitämme osaamistamme oikeaan suuntaan.

– Finanssiosaaminen voisi olla yksi Suomen keihäänkärki. Suomessa on hyvin toimiva infra, hyvää digiosaamista ja kielitaitoa sekä maine luotettavuudesta, mikä on ihan mieletön juttu tällä alalla. Lisäksi meillä on rahoitusalalla korkean tason tutkimusta ja osaamista.

Jos haluaa olla sijoitusalan kärkikahinoissa mukana, kannattaa siis panostaa oman osaamisensa kehittämiseen.

Ja luopua omaan osaamiseensa liittyvistä harhakuvitelmista.

Sijoitussalkun kokonaisuus ja riskistrategia ratkaisevat

Taitavan sijoitusammattilaisen osaamisessa korostuvat globaalin näkemyksen lisäksi kokonaisvaltaisuus ja laaja-alaisuus sekä lisäarvoa tuottavat yritysanalyysit. Sillä, mitä yksittäistä osaketta juuri tänään ostaa, ei ole kovin suurta merkitystä salkun kokonaishallinnassa.

– Osakeanalyytikoiden pörssiyhtiötä koskevia spekulatiivisia ostosuosituksia seuraamalla saa kyllä tuottoa. Mutta tämä johtuu siitä, että pitkällä tähtäimellä osakemarkkinat ylipäänsä tuottavat, eikä siitä, että analyysit osuisivat oikeaan – juurikaan paremmin kuin sokea tikanheittäjä, Kaustia sanoo.

– Suurin osa sellaisesta analyysista ei ole naulankaan arvoista. Mutta markkinat ovat sellaiset, että ihmisiä kiinnostavat nämä asiat paljon – vaikka suurin osa analyysista on turhaa.

Yksittäisen yrityksen seuraamista oleellisempaa on sijoitussalkun kokonaisuus."

Lisäarvoa tuottavia yritysanalyyseja tehdään Kaustian mukaan ihan muissa yhteyksissä, esimerkiksi yrityskauppoihin tai pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin liittyen.

Yksittäistä ostosuositusspekulaatiota tai yksittäisen yrityksen seuraamista oleellisempaa on sijoitussalkun kokonaisuus, sijoittajalle sopivan strategian laatiminen sekä oikean riskitason määrittäminen ja hallittu riskinotto.

– Se, ovatko riskit hallinnassa vai eivät, kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole helppoa, Kaustia huomauttaa.

Digitaalisuus ja vastuullisuus megatrendeinä

Globaalin kilpailun ja osaamisen tärkeyden lisäksi tulevaisuudessa korostuvat alan digitalisoituminen ja vastuullinen sijoittaminen. Muutokset ovat jo käynnissä, ja Kaustia arveleekin, että seuraavan viiden vuoden aikana nämä megatrendit tulevat muokkaamaan sijoitusalaa paljon.

– Lisäksi koneoppiminen ja algoritmit mahdollistavat tehokkaamman salkunhallinnan ja analyytikko pääsee käsiksi isoihin kokonaisuuksiin helpommin, Kaustia sanoo.

Vastuullinen sijoittaminen on vielä niin uutta, että sen huomioiminen sijoitusanalyyseissä vaatii vielä paljon työtä."

Tällöin osaamisen arvo korostuu entisestään, sillä työn tuottavuuden kasvaessa ihmistyövoimaa tarvitaan vähemmän.

– Vastuullinen sijoittaminen on vielä niin uutta, että sen huomioiminen sijoitusanalyyseissä vaatii vielä paljon työtä. Kun kyseessä on uusi ilmiö, emme edes vielä tiedä, mitä kaikkea dataa tarvitsemme.

Lisäksi erilaiset kuluttajille suunnatut sijoitusapplikaatiot tuovat tulevaisuudessa vielä oman lisämausteensa sijoitusmaailmaan.

– Sijoitusapplikaatiot eivät vielä ole kovin hyviä, mutta lähivuosina niissä päästään mielenkiintoisiin asioihin. Kuluttajien auttamisessa mukaan sijoitusmaailmaan tulee myös olemaan paljon työtä ammattilaisille.

Lue, mitkä ovat Markku Kaustian mukaan sijoitusneuvojan kolme yleisintä virhettä.

Kaustia kouluttaa Aalto EE:n The Certified European Financial Analyst (CEFA) -tutkintokoulutuksessa. Ohjelman suorittaneet sijoitus- ja rahoitusalan ammattilaiset saavat arvostetun ja Euroopassa tunnustetun CEFA-tutkinnon. Lue lisää ohjelmasta.


Palaa Aalto Leaders' Insight -pääsivulle

Löydä lisää luettavaa ja kuunneltavaa