Johtajat ympäri maailman ovat ryhtyneet toimiin suojellakseen henkilöstöään ja pitääkseen organisaationsa pinnalla koronakriisin kurimuksessa. Samalla he yrittävät varautua uuteen normaaliin, joka koittaa, kun taistelu virusta vastaan on voitettu. Organisaation luotsaaminen kriisin yli tapahtuu kolmella tasolla – johtajuuden tasolla, liiketoiminnan tasolla ja yhteiskunnan tasolla – ja ne kaikki toimivat eri logiikoilla.
Johtajuuden tasolla tärkeintä on rakentaa uskottava narratiivi, joka luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen. Paradoksi tässä on se, että samalla meidän on myös oltava herkkiä taloudelliselle tilanteelle, tehtävä tarpeen tullen viileän analyyttisia päätöksiä ja sitten selitettävä nämä päätökset organisaatiolle mahdollisimman yksiselitteisesti.
Liiketoiminnan tasolla fokus on siinä, mitä pandemian aktiivisen vaiheen aikana on opittu. Meidän ei pidä vain skaalata toimintaa kriisistä ja sen jälkihoidosta selviytymiseen. Sen sijaan tämänhetkinen tilanne pitäisi nähdä elävänä laboratoriona, ennennäkemättömänä mahdollisuutena löytää uusia bisnes- ja ansaintamalleja, jotka ovat aiempaa kestävämpiä ja vähemmän haavoittuvia uusien, vääjäämättömien disruptioiden edessä.
Kolmantena tulee yhteiskunnan taso. Kriisi on ravistellut meidät hereille huomaamaan, että kansakunnilla ja kansallisuuksilla, valtioilla ja rakenteilla on edelleen merkitystä. Tämä antaa yrityksille ja muille organisaatioille ajattelemisen aihetta, kun ne miettivät asemaansa suhteessa yhteiskuntaan ja rooliaan siinä.
Lue lisää Aalto Leaders' Insight -eksklusiivimateriaalista, jossa Pekka Mattila avaa kolmea tasoa tarkemmin. Materiaalin voi ladata alta.