Työpaikoille on tullut vähän ennen koronavuotta tai sen aikana nuoria, jotka ovat jääneet paitsi vakiintuneista toimistorutiineista ja -kanssakäymisestä. Jos he ovat käyneet työpaikalla, siellä on ollut todennäköisesti sen verran autiota, että ilmastoinnin humina on hallinnut äänimaisemaa. Kahvittelu, tuo työpaikan epämuodollisen tiedon kultakaivos, on ollut todella harvinaista herkkua. Osaako osaton sitä edes kaivata?
”Vitsit oli mahtavaa istua kesällä 2020 työkavereiden kanssa samassa pöydässä. Luulen, että moni tulee toimistolle ajatellen, että mitä jos kahvikoneella taas törmäisi siihen hyvään tyyppiin”, Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Juuso Lumilahti muistelee. Hän on yksi Hannes Snellmanin knowledge management - harjoittelijoista ja tekee töitä Tech and Innovation -tiimissä.
Lumilahden gradu on kohta valmis ja pian edessä on täysipäiväinen työelämä.
”Nuorena juristina minua vähän jännittää, mitä joustavuus tarkoittaa hybridityössä. Joustavaa kenelle ja missä? Ihan purematta en sitä niele. Siitä haluan pitää ehdottomasti kiinni, että työ tehdään siellä missä se onnistuu, eikä siellä missä se jotenkin kuuluisi tehdä.”
Hybridityö on tasoittanut osaltaan hierarkiaa
Työelämään taitaa olla tulossa sukupolvi, joka ei vaivaudu työpaikalle vain näyttäytymään. Silti Lumilahti kaipaa toimistolle. Työkaverit ovat työn suola.
Hybridi voi hidastaa yritykseen ja ihmisiin tutustumista, mutta toisaalta diginatiiveina nuoret sukeltavat luontevasti etäteknologiaan. Heitä saa tuskin päivittelemään sovellusten ominaisuuksia. He vain ottavat ne käyttöön.
Lumilahti pääsi kokeilemaan hackathon-päivässä kehitettyä shadowing-konseptia, jonka tarkoituksena on opettaa hanneslaisia ymmärtämään paremmin, mitä muut toimistolla tekevät.
Toimitusjohtaja Riikka Rannikko varjosti Lumilahtea yhden tämän työpäivän ja Lumilahti teki saman Rannikolle: hän oli mukana johtoryhmän kokouksissa, asiakastapaamisissa ja koko Rannikon työpäivässä. Sen jälkeen pari keskusteli perusteellisesti.
”Etätyö toi siihen uutta kulmaa. Olihan se mahtava kahden päivä minimentorointi roolimallilta. Sain tilaisuuden pohtia, että onko tämä sellaista, johon haluan suunnata. Kysyin Riikalta, mikä hänet on saanut jäämään yritykseen. Se, että häntä on aina kohdeltu siellä hyvin, hän vastasi.”
Rannikko on viihtynyt Hannes Snellmanilla 22 vuotta. Se kuulostaa Lumilahdesta hienolta.
Z-sukupolven ensimmäisiä ikäluokkia edustava Lumilahti pitää ahdistavana ajatusta siitä, että jonkun lähestymiseen olisi korkeampi kynnys tämän aseman perusteella. ”Kaikilta voi kysyä samaan tapaan, että mitä pöydälläsi on, tarvitsetko jeesiä.”
Kun formaatti muuttuu livestä tv-tyyppiseen, ei siihen kukaan ole tottunut."
Hänestä hybridityö on tasoittanut osaltaan hierarkiaa siinä, että etätyö on nyt mahdollista kaikille. Aiemmin se on mielletty yleisesti senioreiden etuoikeudeksi, johon on ikään kuin pitänyt meritoitua.
”Pari vuotta sitten olisi nostattanut kulmia, jos harjoittelija olisi harjoittelupaikassa kysynyt, että voisinko lähteä mökille tekemään töitä pariksi viikoksi.”
Silti hän ei halua tehdä kaikkea etänä. ”Kun formaatti muuttuu livestä tv-tyyppiseen, ei siihen kukaan ole tottunut. Se jättää ainakin osan aivoista tyhjäksi. Yleensä saan ihmisistä voimaa ja energiaa, mutta screeni vie sitä.”
Vaikka maailma muuttuu, yksi pysyy
2040-luvulla Lumilahdella on takanaan parikymmentä vuotta työelämää, saman verran kuin monella 1990-luvulla aloittaneella nykyjohtajallla nyt. Lumilahti ehkä muistaa työuransa alusta ”kauhean koronavuoden” ja sitä seuranneen hybridityöstä puhumisen nostalgisena villityksenä.
Tämän vuosisadan puoliväliä lähestyttäessä työajan viettäminen työpaikalla voi kuulostaa yhtä kummalliselta kuin millenniaaleista kuulostaa x-sukupolven muistelu siitä, millaista työnteko oli 1990-luvulla. Kiitos vaan buumerit, ollaan kuultu, että silloin ei ollut edes älypuhelimia!
Vaikka kuinka heiluisimme kohta virtuaalitodellisuudessa ja avattarina, yksi taitaa pysyä.
Ehkä koronavuoden jälkeen arvostaa työkavereita enemmän kuin ennen."
Kun Lumilahti kirjoitti viikkokirjeen toimitusjohtajan puolesta yhtenä shadowing-päivän tehtänään, hän kirjoitti nimenomaan yhteisöstä ja sen merkityksestä:
”Kaipaamme ympärillemme erilaisia porukoita, kiinnymme ryhmiin ja niiden jäseniin. Ehkä koronavuoden jälkeen arvostaa työkavereita enemmän kuin ennen. Millä tavalla yhteisö saa pidettyä jäsenistään kiinni ja miten jäsenet saavat pidettyä kiinni yhteisöstään? Yhteisöstä huolehtiminen voi olla henkilöstöhallinnon asia, mutta minusta se on myös koko henkilöstön asia. Kohdellaan ihmisiä hyvin, moikkaillaan tuttuja ja tuntemattomia käytävillä, kun toimistolla nähdään. Uskon, että siitä syntyy hyvä kierre, joka saa ihmiset pysymään talossa”, Lumilahti tiivistää kirjeensä viestin.
Voi ajatella, että näin kirjoittaa tulevaisuuden työntekijä: itseään pätevästi johtava tiimiläinen, joka ei todellakaan unohda keksivuoroaan.
Lue myös: Hybridityö on täällä - mutta miten vanhat keinot toimivat uudessa todellisuudessa?
