Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Aalto MBA:n kautta kohti vastuullisempia valintoja
Edellinen sivu Lilli Norio suoritti MBA-opintonsa lähes kokonaan Kajaanista ja opintojensa viimeisen moduulin Espanjasta käsin. Norio kuvattiin keväällä 2022 Benalmádenassa. Kuva: Anni Martikainen
Johtaminen Vastuullisuus

Aalto MBA:n kautta kohti vastuullisempia valintoja

MBA-opintojensa myötä Lilli Norio ymmärsi entistä paremmin, miten vaatteita voisi valmistaa mahdollisimman kestävästi. Opinnot toivat myös itsevarmuutta ja uusia työkaluja.

Anu Haapala, 16.08.2022

|

Artikkelit

Kun Lilli Norio reilu kymmenen vuotta sitten valmistui vaatesuunnittelijaksi, hän päätyi melkein heti valmistuttuaan töihin R-Collection-brändistä tunnettuun Rockseriin. Työ vei hänet Helsingistä Kajaaniin – ja sillä tiellä hän on edelleen.

Pienessä perheyrityksessä Norio on päässyt hoitamaan paljon muitakin työtehtäviä kuin vaatesuunnittelua, kuten markkinointia, johtamista ja tuotannon prosessien kehittämistä. Työtehtävien laajuus sai hänet myös kiinnostumaan lisäkouluttautumisesta.

Kauppatieteiden opiskelu oli kiinnostanut jo aiemmin. Kun pari Norion ystävää suositteli hänelle Aalto MBA:ta, ohjelma tuntui juuri oikealta tavalta kouluttautua lisää: opintojen sisältö kiinnosti ja ne oli suunniteltu suoritettavaksi töiden rinnalla.

”Ohjelmassa käsiteltiin kokonaisvaltaisesti yritystoiminnan osa-alueita, joita ei käyty suunnittelukoulutuksessa läpi ja jotka kiinnostivat minua. Nyt niihin sai paneutua todella intensiivisesti.”

Uusien opintojen aloittaminen jännitti mutta antoi heti paljon. ”Ryhmässäni oli aivan huippuja ihmisiä ja olen saanut opintojeni kautta uusia kavereita ja paljon hyviä kontakteja.”

Rockseri on pienenä vaatealan toimijana aina pyrkinyt toimimaan vastuullisesti. Vaateteollisuus on kuitenkin yksi saastuttavimpia teollisuuden aloja, ja Norio miettii jatkuvasti sitä, miten toiminnasta voisi tehdä ympäristön kannalta mahdollisimman kestävää.

Joka moduulissa olen huomannut ajattelevani, että tämän voisi tehdä näinkin."

MBA-opinnot herättivät paljon uusia ajatuksia ja lisäsivät ymmärrystä vaihtoehtoisista toimintatavoista. ”Esimerkiksi yhden moduulin aikana mietimme, miten kiertotalouden ajatustapaa voitaisiin hyödyntää Rockserilla.”

Yrityksessä on puhuttu jo pitkään uudesta konseptista, jossa asiakkaat voisivat palauttaa käytettyjä R-Collectionin tuotteita brändin myymälään. Ne korjattaisiin ja laitettaisiin uudelleen myyntiin.

Useilla vaatealan vastuullisilla toimijoilla, kuten Patagonialla, on jo erillisiä käytettyjen vaatteiden mallistoja. MBA-opinnot ovat tuoneet Noriolle uusia ideoita ja puhtia, jotka auttavat viemään konseptia eteenpäin.

Rockserilla pohditaan paljon myös muun muassa sitä, miten tekstiilijätettä voitaisiin vähentää ja ylijäämäkankaita jalostaa uudelleen materiaaliksi. Se on aiemmin ollut hyvin vaikeaa, sillä ylijäämäkankaat olisi pitänyt toimittaa ulkomaille uudelleenkäsittelyä varten. Tilanne on kuitenkin paranemassa, sillä loppuvuonna 2021 Paimioon avattiin Pohjois-Euroopan suurin poistotekstiilin jalostuslaitos.

”Suomessa ollaan tekemässä pioneerityötä tekstiilijätteen käsittelyssä, joten toivottavasti saisimme kohta kierrätysluupin paremmaksi.”

MBA-moduulit ovat saaneet ajattelemaan eri prosesseja ja sitä, missä eri vaiheissa yritys voisi toimia toisin ja vastuullisemmin. ”Joka moduulissa olen huomannut ajattelevani, että tämän voisi tehdä näinkin.”

Toki vastuulliset valinnat maksavat usein enemmän ja näkyvät tuotteiden hinnassa kuluttajalle. Norio painottaakin läpinäkyvyyden tärkeyttä: yrityksen täytyy olla läpinäkyvä valinnoissaan ja rehellinen sen suhteen, mistä vaateteollisuudessa on kyse, mistä raaka-aineet ovat peräisin ja niin edelleen.

Uutta tietoa ja laaja-alaista ymmärrystä johtajuudesta

MBA-opinnot ovat myös lisänneet Norion itsevarmuutta ja tuoneet työkalupakkiin uusia työkaluja.

”Olen aina ollut kiinnostunut muustakin kuin vaatesuunnittelusta, mutta nyt tuntuu siltä, että olen saanut itsevarmuutta tehdä muitakin asioita yrityksessä. Näen myös, mitä siellä kannattaisi kehittää ja miten prosesseja ja toimintatapoja voisi muuttaa.”

Opinnot ovat tuoneet uutta tietoa ja laaja-alaista ymmärrystä siitä, mihin suuntaan johtajuus kehittyy ja miten pandemian ja vaikkapa esineiden internetin kaltaiset ilmiöt vaikuttavat yritystoimintaan ja päätöksentekoon.

”Opinnoissa on tosi hienosti jäsennelty eri osa-alueet ja mukana on laajasti kirjallisuutta, myös uusimpia artikkeleita.”

Kajaanissa asuva Norio oli opintojen alkaessa varautunut viettämään joka kuukausi viikon Helsingissä, missä hän kävi ennen koronapandemiaa muutenkin usein töidensä vuoksi. Lopulta hän ehti kuitenkin suorittaa vain muutaman moduulin perinteisessä luokkahuoneopetuksessa ennen kuin koronapandemia siirsi opinnot verkkoon.

Opinnoissa on tosi hienosti jäsennelty eri osa-alueet ja mukana on laajasti kirjallisuutta."

Etäopiskelu ja työmatkojen peruuntuminen toivat lisää vapaa-aikaa. Norion mielestä siirtymä luokkahuoneesta verkkoon oli onnistunut.

”Teamsit toimivat tosi hyvin ja breakout roomit olivat ihan loistava juttu. Joka moduulissa käsiteltiin asioita ja tehtiin tehtäviä pienryhmissä, mikä piti siinä sykkeessä kiinni. Kamerat pidettiin päällä, joten ei siellä pystynyt löysäilemään, vaikka olimmekin etänä”, Norio sanoo nauraen.

Norio tuli raskaaksi opintojensa alussa, ja perheen esikoistytär syntyi helmikuussa 2021. Valmistuminen olisi väistämättä viivästynyt, ellei hän olisi voinut opiskella etänä ja elleivät isovanhemmat olisi olleet apuna lapsenhoidossa.

”Vaikka olin siinä ihanassa vauvakuplassa, oli kiva mennä välillä kokonaan toisiin ajatuksiin. Etäopiskelu mahdollisti sen, että pysyin samassa aikataulussa oman kohorttini kanssa.”

Lopulta Norio joutui siirtämään ainoastaan yhden moduulin keväältä 2021 seuraavalle keväälle. Kyseisen People Management -moduulin hän suoritti Espanjasta, missä hän vietti muutaman kuukauden yhdessä oman perheensä sekä kahden ystäväpariskunnan kanssa.

”Olimme aina miettineet, että olisi kiva tehdä etätöitä ulkomailta käsin, ja tämä on ollut ihana kokemus. Vaikka pandemia ei itsessään ollut hyvä asia, se on tuonut joustavuutta työelämään. Moni firma on tajunnut, että todella monen asian pystyy tekemään – ehkä jopa tehokkaammin – etänä.”

Aalto MBA on käänteentekevä liikkeenjohdon ohjelma kokeneille asiantuntijoille ja johtajille, jotka haluavat laajentaa urakehitysmahdollisuuksiaan sekä uudistaa kykyään kehittää ja johtaa liiketoimintaa innovatiivisella ja vastuullisella tavalla. Lue lisää


Palaa Aalto Leaders' Insight -pääsivulle

Löydä lisää luettavaa ja kuunneltavaa