Next Gen Marketing Professionals -ohjelman traineet, yhteistyökumppanit, mentorit ja kouluttajat kokoontuivat jälleennäkemisen merkeissä 1. syyskuuta 2022 Aalto Töölöön.
Ohjelman tarkoituksena oli kehittää Suomen työmarkkinoille markkinoinnin uusia osaajia ja ammattilaisia, jotka ovat päässeet oppimaan sellaisia taitoja, joita yritykset todella tarvitsevat ja arvostavat tulevaisuuden kilpailukykynsä rakentajina.
Iso osa osallistujista työskentelee yhä yhtiöissä, joihin he työllistyivät ohjelman aikana."
Trainee-ohjelman kautta vastavalmistuneet opiskelijat pääsivät työskentelemään vuoden aikana useiden suomalaisten huippubrändien markkinoinnin parissa sekä oppimaan Aalto EE:n koulutuspäivissä sekä mentoroinnin kautta uutta tietoa, jota soveltaa käytäntöön.
Ohjelman keskiössä oli kokemus molemmilla puolilla markkinoinnin kenttää, niin vahvassa suomalaisessa bränditalossa, kuin markkinointitoimistopuolella.
Osallistujien valmistumisesta on kulunut nyt viisi vuotta. Iso osa osallistujista työskentelee yhä yhtiöissä, joihin he työllistyivät ohjelman aikana.
Osallistujat kuvasivat tapahtumassa ohjelman olleen mahdollistaja sille, missä he tällä hetkellä työurillaan ovat, sillä korkeakoulusta harvoin valmistuu suoraan työelämään.
Ohjelma auttoi nuoria hahmottamaan myös markkinoinnin roolia osana koko organisaatiota, ei vain erillisenä yksikkönä. ”On ollut etuoikeutettu olo saada osallistua ohjelmaan”, kuvasi eräs osallistujista.
Osallistujat kokivat, että ohjelma mahdollisti heille urakehityksen, johon korkeakoulu itsessään ei olisi suoraan valmistanut. |
Markkinointi on paljon muutakin kuin markkinointiviestintää
Illan aikana osallistujat keskustelivat markkinoinnin roolista ja siitä, millainen on markkinoinnin tulevaisuus. Yhtenä keskeisenä haasteena esille nousi yhteinen kieli, tai oikeastaan sen puute.
Monen organisaation hallituksen agendalla ovat kysymykset siitä, mistä kasvua haetaan, millaisia uusia tuotteita luodaan tai miten vanhoista asiakkaista luodaan lisätuottoa.
Haastavaa kuitenkin on, että nämä kysymykset ovat juuri markkinoinnin ydintä, mutta kaikki eivät niitä markkinointiin yhdistä. Maailma ei siis ole vielä valmis.
Organisaatioihin vaaditaan osaamista siitä, mitä kaikkea markkinointi on markkinointiviestinnän lisäksi. Se on merkityksellisten tuotteiden ja palveluiden luontia, joissa on mukana asiakasymmärrys, tarina ja siitä viestiminen. Siten markkinointi toimii kasvun mahdollistaja.
Markkinoinnin tulevaisuuskeskustelussa keskeiseksi nousi vastuullisuus. Yritykset, jotka pystyvät avoimesti viestimään vastuullisuusteoistaan voittavat; olipa kyseessä sitten nuorten osaajien houkutteleminen organisaatioon tai tietoisemman kuluttajasukupolven puhutteleminen. |
Vastuullisuus toiminnan tarkoituksena ja merkityksenä
Markkinoinnin tulevaisuuskeskustelussa nuoret nostivat vahvasti esille myös vastuullisuuden, läpinäkyvyyden ja luottamuksen.
Vastuulliset yritykset houkuttelevat nuoria työntekijöitä, jotka haluavat seisoa organisaation mission takana. Keskeistä on, että vastuullisuus näkyy heidän päivittäisessä työssään ja yrityksen kaikessa toiminnassa.
Uusi sukupolvi, jolle ostovoima yhä enemmän siirtyy, vaatiikin yrityksiltä läpi organisaation kulkevaa vastuullisuutta, joka haastaa yrityksiä. Kuluttajina ryhmä on myös yhä tietoisempia vastuullisuuden viestinnästä, ja he tunnistavat, onko viesti aito vai viherpesua.
Uusi sukupolvi, jolle ostovoima yhä enemmän siirtyy, vaatiikin yrityksiltä läpi organisaation kulkevaa vastuullisuutta."
Tämän päivän vastuullisuus ei olekaan enää viestimistä pelkästään esimerkiksi pakkausmuovin vähentämisestä tai yksittäisistä ulkoisista teoista, vaan sen tulee olla toiminnan tarkoitus ja merkitys.
Tällä hetkellä juuri ne organisaatiot, jotka pystyvät avaamaan prosessinsa kuluttajille aidosti ja läpinäkyvästi, rakentavat luottamusta ja luovat siten kilpailuetua.
Totta kuitenkin on, että moni yritys elää yhä edelleen hyvin erilaisessa maailmassa ja muutos tapahtuu hitaasti. Toisaalta juuri tämä osoittaa, kuinka hankala asia vastuullisuus lopulta onkaan.
Entä onko markkinointi toimialana vastuullinen? Ellei olisi markkinointia, ei olisi yritystoimintaa. Ilman yritystoimintaa, ei olisi toimivaa yhteiskuntaa. Ilman toimivaa yhteiskuntaa, ei olisi tulevaisuutta. Markkinointi toimii siten jatkossakin kasvun rakentajana.
Aalto EE kehittää 50 vuoden kokemuksella korkeatasoisiavalmennuksia, jotka hyödyntävät Aalto-yliopiston poikkitieteellistä osaamista ja lähestymistapaa. Laaja valikoima markkinoinnin, myynnin ja viestinnän ohjelmia auttavat sinua ja organisaatiotasi kaupallisessa menestymisessä, jonka ytimessä ovat asiakasymmärrys ja -kokemus. Lue lisää