Professori Janne Lindqvist on juuri tavannut tutkimusryhmäänsä Aalto-yliopistolla Espoossa ja kertoo, millaisia kysymyksiä ryhmän jäsenet tarkastelevat omissa tutkimuksissaan.
”Yhden tohtoriopiskelijan kanssa innostuttiin sellaisesta ongelmasta kuin että onko parempi tehdä muistiinpanoja kirjoittamalla kynällä vai läppärillä. Tästä on ilmestynyt 2014 paljon julkisuutta saanut tutkimus, jonka mukaan tietyissä tapauksissa kynä olisi parempi. Mutta nyt näyttää, että asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Me ajateltiin, että onpa kutkuttava aihe. Vielä ei tiedetä, mihin päädytään, mutta tullaan varmasti oppimaan paljon uutta.”
”Diplomityön tekijän kanssa on haastateltu pelaavia aikuisia siitä, miten vanhemmat neuvottelevat omasta pelaamisestaan lasten kanssa. Tätä on tutkittu yleensä toisinpäin: miten lasten pelaamiseen suhtaudutaan kotona. Meitä kiinnostaa, miten aikuisten pelaaminen onnistuu, kun on pieniä lapsia.”
”Sitten on tutkimus, jossa tarkastellaan Applen ekosysteemiä. Mitä käyttäjän kokema helppokäyttöisyys tarkoittaa yksityisyydensuojan kannalta? Mistä luovumme, kun annamme Applen vaikkapa siirtää tietojamme laitteesta toiseen?”
Lista meneillään olevista tutkimuksista jatkuu. Niitä kaikkia yhdistää ainakin kaksi asiaa. Tutkimuksissa tarkastellaan tietokoneen ja ihmisen vuorovaikutusta, ja ne ovat käytännönläheisiä – maallikkokin tajuaa heti, mistä on kyse. Lindqvistiä kuunnellessa löytyy vielä kolmas aiheita yhdistävä tekijä: suuri osa tutkimuskysymyksistä on peräisin tutkijoiden omista, arkisista havainnoista.
Esimerkiksi aikuisten pelaamista koskeva tutkimuskysymys alkoi hahmottua, kun professori itse alkoi pelata kotonaan Assasin Creed Odyssey -peliä. Peli sijoittuu antiikin Kreikkaan, ja pelaaja on palkkasotilas.
 |
| Janne Lindqvist on tietotekniikan professori, Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen johtaja, kyberturvallisuuteen keskittyvän HAIC-tutkimuskeskuksen johtaja sekä uuden teknillisen psykologian pääaineen vastuuprofessori. Kuva: Ville Maali |
Mutta miten isän pelaaminen järjestetään, kun kotona asuvat myös kouluikäiset tyttäret, joiden silmille väkivaltainen peli ei sovi? Perheessä keskusteltiin asiasta, sovittiin säännöt ja huomattiin, että lapset ja vanhemmat voivat hyvin keskustella isän menestyksestä tai tappioista peloponnesiolaissodissa, vaikka kaikki eivät itse pelaa.
Tätähän täytyy tutkia tarkemmin, professori ajatteli. Tutkimusaihe oli syntynyt.
”Suurin osa tutkimuksistani on tällaisia tosielämän arkipäiväisiä asioita. Ne lähtevät anekdooteista ja omista huomioista: onpas tämä nyt hölmöä, tai onpas tämä hauskaa, tätä olisi kiinnostava tutkia”, Lindqvist sanoo.
Näin syntyy tutkimusta, joka on perusluonteeltaan monialaista. Tämä lienee väkevin perustelu sille, miksi monialaista tutkimusta tarvitaan: ihmiskunnan ongelmat saati niiden ratkaisut eivät jakaannu tieteenalojen mukaan.
"Teet sitten diplomi-insinöörin tai teologian tutkinnon, saatat tehdä työksesi hyvinkin vaihtelevia asioita"
Janne Lindqvist on Aalto-yliopiston tietotekniikan professori. Hän johtaa Helsingin yliopiston ja Aallon yhteistä HAIC-kyberturvallisuusinstituuttia, ja nyt hän on myös Aallon uuden teknillisen psykologian koulutusohjelman vastuuprofessori. Hiljattain hänet nimitettiin myös Aallon tietotekniikan laitoksen johtajaksi.
Lindqvist palasi vuonna 2020 Suomeen oltuaan kymmenisen vuotta tutkijana ja professorina Yhdysvalloissa. Etenkin maailmanlaajuisilla professorimarkkinoilla korostetaan usein, että menestyäkseen uralla tutkijalla pitää olla tarkka teema, jonka kautta profiloitua. Mutta toisinkin voi tehdä.
Olen menestynyt tekemällä mitä sattuu huvittamaan."
”Olen menestynyt tekemällä mitä sattuu huvittamaan”, Lindqvist sanoo.
Hän kertoo olleensa jo opiskeluaikana kiinnostunut ”kaikesta mahdollisesta”. Suomalaisessa yliopistossa on mahdollista poimia opintoja sieltä täältä ilman lisämaksuja. Sitä voi kutsua haahuiluksi ja päättämättömyydeksi – tai sitten monialaisuudeksi ja laajan yleissivistyksen hankkimiseksi.
”Monialaisuutta on rummutettu niin kauan kuin jaksan muistaa”, Lindqvist sanoo. Viime vuosina rinnalle on noussut ajatus elämänmittaisesta oppimisesta (englanniksi käytetään termiä lifewide learning).
”On havahduttu hyväksymään, että enää ei ole selkeää urapolkua, joka alkaa tutkinnosta ja johtaa yhteen työpaikkaan, jossa mahdollisesti edetään. Nyt ajatellaan, että teet sitten diplomi-insinöörin tai teologian tutkinnon, saatat tehdä työksesi hyvinkin vaihtelevia asioita.”
Lindqvistin omat tutkimusaiheet ovat kuin havainnekuva edellä sanotusta: hän on tutkinut esimerkiksi tietosuojaa, suoratoistovideoiden arviointimenetelmiä, itseaiheutettua kipua, autovakuutuksia, rasismin kokemuksia ja ollut mukana tekemässä sovellusta, joka ennaltaehkäisee hurrikaanien tuhoja. Viimeksi mainittu sovellus tehtiin pikkukaupungille New Jerseyssä hurrikaani Sandyn jälkeen.
Tutkimusaiheiden kirjo on laaja, ja kollegoina on ollut niin psykologeja kuin sosiologejakin.
Uusi pääaine vastaa osaltaan monialaisuuden tarpeeseen
Monialaisuudesta puhutaan niin yliopistoissa, yrityksissä kuin politiikassakin. Onhan tämä eräänlainen no-brainer: monimutkaisen ongelman äärelle on viisainta kokoontua monialaisen tiimin kanssa sen sijaan, että kukin puuhaa omassa siilossaan yksittäisen asian kimpussa.
Mutta edelleen suuri osa niin tieteestä kuin muustakin työstä tehdään oman alan ihmisten kanssa.
On havahduttu hyväksymään, että enää ei ole selkeää urapolkua, joka alkaa tutkinnosta ja johtaa yhteen työpaikkaan, jossa mahdollisesti edetään."
Siiloutumisesta valittavat niin tutkijat, virkamiehet kuin liiketoimintavastaavatkin. Avuksi perustetaan uusia kommunikaatiokanavia ja ohjausryhmiä, joihin kaikki väsyvät.
Mitä jos tekeminen olisi lähtökohtaisesti monialaista?
Aalto-yliopiston uusi teknillisen psykologian pääaine on yksi institutionaalinen vastaus monialaisuuden tarpeeseen. Opinnoissa yhdistetään psykologiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa.
Pääaineeseen valituille luvataan, että valmistuneet pääsevät ratkaisemaan esimerkiksi sitä, miten teknologisten innovaatioiden suunnittelusta voisi tehdä entistä ihmisläheisempää ja inklusiivisempaa. Opiskelijat voivat jatkaessaan maisteriopintoihin erikoistua vaikkapa saavutettavuusasiantuntijaksi tai sähköisten terveyspalvelujen kehittäjäksi.
Teknillinen psykologia toimii tietotekniikan laitoksen lisäksi yhteistyössä signaalinkäsittelyn ja akustiikan, tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan sekä neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitosten kanssa.
 |
| Janne Lindqvistin tutkimusaiheet ovat monialaisia. Kollegoiden joukossa on myös psykologeja ja sosiologeja. Kuva: Ville Maali |
Uutta pääainetta ehdottivat alunperin Aalto-yliopiston psykologit. Janne Lindqvist innostui aiheesta heti. Kun ajattelee tietotekniikan käyttötilanteita, teknillinen psykologia tuntuu suorastaan ilmeiseltä yhdistelmältä. Ihmisethän teknologiaa käyttävät, on kyse sitten peleistä, tekoälystä, tietoturvasta, lääketieteestä tai ihan minkä tahansa asian hoitamisesta netissä.
Otetaan käytännön esimerkki: Montaako salasanaa vaativaa palvelua käytät jatkuvasti?
Sähköposti, Spotify, pankki, vakuutus, Netflix, CMore, AppleID, Twitter, Insta, SnapChat, Slack, kaikki palvelut, joista ostan matkalippuja, varaan joogan, viestin lasten opettajien kanssa, pääsen lukemaan sanoma- ja aikakauslehtiä…
Salasanoja on kymmenittäin, järjetön määrä.
Toinen kysymys: Ovatko salasanasi tietoturvallisia, tai edes tallessa? Kuulutko niihin, jotka käyttävät viikoittain ”unohditko salasanasi” -painiketta?
Niinpä. Asia on samalla iso ja pieni, arkinen ja tietotekninen.
Salasanat ovat myös esimerkki käytännön asiasta, joka liittyy ainakin teknologiaan, bisnekseen ja ihmisten käyttäytymiseen.
Tavoitteena tasa-arvoisempi ja ihmislähtöisempi teknologia
Janne Lindqvist sanoo, että psykologiaa sovelletaan tietoturvan kehittämisessä, kun tutkijat pohtivat, miten salasanajärjestelmät voitaisiin korvata paremmilla. Salasanojen unohtaminen maksaa yrityksille miljoonia joka vuosi. Kyse on myös palveluiden saavutettavuudesta ja inklusiivisuudesta. Onko vaikkapa nettipankin käyttäminen kaikille luontevaa, turvallista tai edes mahdollista?
Lindqvist kertoo olleensa aina kiinnostunut tietoturvasta. Aluksi hän perehtyi asian tekniseen puoleen, opetteli salausalgoritmeja ja protokollia. Mutta pian hän havahtui siihen, ettei tekniikka riitä ratkaisemaan tietoturvaan liittyviä oikeita ongelmia.
Insinööri lähtee helposti pureutumaan ongelmaan teknisesti, mutta äkkiä siinä huomaa, että on kyse laajemmasta asiasta."
”Insinööri lähtee helposti pureutumaan ongelmaan teknisesti, mutta äkkiä siinä huomaa, että on kyse laajemmasta asiasta. Ihmisiä huijataan jatkuvasti netissä, he eivät tiedä, etteivät ottaneetkaan yhteyttä pankkiin, vaan jollekin huijaussivustolle. Tässä ei ole kyse vain tekniikasta.”
Monialaisuudella on yhteys myös pinnalla olevaan kysymykseen siitä, kuka palveluita suunnittelee ja kenen ehdoilla. Kyse on siis diversiteetistä ja inkluusiosta.
Uuden pääaineen kohdalla on sanottu ääneen, että yksi sen tarkoitus on lisätä tekniikan naisopiskelijoiden määrää ja saada erilaisia opiskelijoita Aalto-yliopistoon. Tavoitteena on tasa-arvoisemman ja ihmislähtöisemmän teknologian kehittäminen. Nykyään ymmärretään koko ajan paremmin, mitä merkitystä on sillä, että tuotteita suunnittelevat ja testaavat ihmiset ovat keskenään erilaisia, on kyse sitten sukupuolesta, toimintakyvystä tai vaikka koulutustaustasta.
Lindqvist sanoo, että teknillinen psykologia on kiinnostanut erityisesti naisia. Hän on myös johtanut työryhmää uuden Teknillisen psykologian apulaisprofessorin rekrytoimiseksi. Haussa on ollut ihminen, jolla on näyttöjä tietotekniikan saralla mutta jonka oma tausta voi olla vaikkapa käyttäytymistieteissä tai psykologiassa.
”Se tuo aitoa diversiteettiä laitokselle, kun mukana on ihmisiä, jotka ajattelevat jo koulutuksensa pohjalta eri tavoilla”, Lindqvist sanoo.
 |
| Janne Lindqvist yhdessä tohtorikoulutettavien Rongjun Man ja Amel Bourdoucenin kanssa. Kuva: Ville Maali |
Monitieteisyys on myös sitä, että tutkitaan ihan samaa asiaa, mutta eri näkökulmista, eri metodein ja erilaisten oppialojen teorioista käsin.
Vaikka monialaisuudesta on puhuttu pitkään, instituutiot tai tieteen käytänteet eivät aina tue sitä. Ovatko vaikkapa eri alojen huippujulkaisut avoimia monitieteiselle lähestymistavalle?
Selkeä viestintä mahdollistaa monitieteellisen työskentelyn
Janne Lindqvist on poikkeuksellisen selkeäsanainen tutkija. Hän kertoo pieniä anekdootteja, antaa pyytämättäkin esimerkkejä eikä käytä alansa jargonia. Tämä ei ole sattumaa.
”Laitan paljon aikaa ja vaivaa siihen, että tutkimusteni tulokset ovat yleistajuisesti ymmärrettäviä”, Lindqvist sanoo.
Ymmärrettävä viestintä mahdollistaa monitieteellisen työskentelyn. Se liittyy myös yhteiskunnan ja tutkimuksen suhteeseen.
Kärjistäen: vaikka tekisit kuinka hienoa tutkimusta, se ei juuri hyödytä ympäröivää yhteiskuntaa, jos tuloksia tai niiden potentiaalisia käytännön sovelluksia ei ymmärretä. Tutkija voikin olla eräänlainen tulkki oman alan ja suuren yleisön välillä. Eri tieteenalojen välinen yhteistyökään ei luonnistu, jos kommunikaatio ei toimi.
Voisi kuvitella, että psykologiaa ja tekniikkaa opiskelevat hyötyvät tästä ”monikielisyydestä” : he puhuvat sekä ihmisten että koneiden kieltä.
Laitan paljon aikaa ja vaivaa siihen, että tutkimusteni tulokset ovat yleistajuisesti ymmärrettäviä."
Vastaavia esimerkkejä on paljon: lääkärin pitäisi pystyä kommunikoimaan potilaille, mutta yhä useammin pitää ymmärtää myös hallinnon kieltä, organisaatiopsykologiaa, johtamista tai tekoälyn mahdollisuuksia.
Monialaisuus vaatii panostusta kommunikaatioon, ja se vaikuttaakin strategisen painopisteen sijaan jonkinlaiselta asenteelta tai suhteelta omaan tekemiseen. Olenko ensisijaisesti nörtti, pomo, biologi, ihmisihminen – vai olemmeko täällä yhdessä ratkomassa ongelmia ja pohtimassa kiinnostavia kysymyksiä, kukin omasta lähtökohdastamme, uteliaina toistemme näkökulmille?
Uteliaisuus tarttuu
Professorin työtä ovat tutkimus, opettaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen (moni heistä tosin valittelee, että aika menee muuhun: hallintoon, rahoituksen hakemiseen, kokoustamiseen, kehittämiseen, uudistamiseen, raportointiin…). Olemme puhuneet Lindqvistin kanssa enimmäkseen tutkimuksesta, mutta ei se ole opetuksesta tai yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta erillinen asia, ainakaan Lindqvistin puheissa.
Hän sanoo auliisti, että hänen oman menestyksensä taustalla on joukko ihmisiä, jotka ovat tukeneet, mentoroineet, näyttäneet suuntaa, kannustaneet. Hän haluaa olla samanlainen omien opiskelijoidensa kanssa. Erityisen tärkeitä ovat nuoret tutkijat.
”Moni entisistä opiskelijoistani on valmistunut maailman parhaista yliopistoista tohtoreiksi tai merkittävällä uralla teollisuudessa. Se on hieno tunne, kun tietää, että on tuonut oman pienen panoksensa heidän uralleen ja elämään.”
Panos voi olla akateeminen, mutta Lindqvistin kohdalla on helppo kuvitella, että kyse on muustakin. Uteliaisuus tarttuu, ja ymmärrys siitä, ettei teknologia ole ihmisestä erillistä.
”Ihmisten kanssa työskentely on se, mikä minua inspiroi ja motivoi”, tietotekniikan professori sanoo.
Piditkö lukemastasi? Lue lisää syväluotaavia longform-artikkeleita täältä.
