Quant Finlandin HR- ja turvallisuusjohtaja Petra Soidinsalo on kulkenut urallaan monta polkua. Yksi suurimmista käännekohdista sijoittuu vuoteen 2014, jolloin hänet irtisanottiin työstään samalla, kun hän odotti kuopustaan.
Hän kuvailee tilannetta haastavaksi, sillä hän oli ensimmäistä kertaa elämässään työtön. Työmarkkinat olivat muuttuneet roimasti hänen uransa aikana, ja työnhaku tuntui vieraalta.
”Irtisanominen on aina kolaus ammatilliselle itsetunnolle. En kuitenkaan osannut jäädä toimettomaksi ja tiesin, että minun on aktivoiduttava”, hän kertoo.
Ensimmäinen askel oli hakeutua koulutuksen pariin – johonkin, mistä voisi rakentaa uutta ammatillista suuntaa.
Koulutusta ja verkostoitumista
Hän perehtyi erilaisiin koulutusohjelmiin ja törmäsi Aalto EE:n Further Educated With Companies -ohjelmaan (F.E.C.). Siihen hakeutuminen osoittautui Soidinsalolle oikeaksi valinnaksi monestakin syystä. ”Ohjelma oli todella laadukkaasti ja asiakaslähtöisesti toteutettu”, hän kertoo.
”Se oli voimaannuttava kokemus ja auttoi palauttamaan itseluottamukseni.”
Muutosagentti F.E.C. -ohjelma sisälsi hänen kohdallaan muun muassa digitalisaatioon, muutoksenhallintaan ja muutoksenjohtamiseen liittyvää koulutusta. Lisäksi hän suoritti käytännön työharjoittelun. Ohjelma kesti kokonaisuudessaan kuusi kuukautta.
Harjoittelussa pääsin konkreettisesti näyttämään kynteni ja kaiken lisäksi yrityksessä, joka kohteli minua arvokkaana voimavarana”
Harjoittelupaikan hän varmisti aktivoitumalla itse verkostossaan ja kertomalla esimerkiksi LinkedInissä tutuilleen etsivänsä uutta työtä.
Entinen kollega tarttui ilmoitukseen, ja näin hän päätyi teollisuuden kunnossapidon kumppanina toimivan Quant Finlandin palvelukseen.
”Harjoittelussa pääsin konkreettisesti näyttämään kynteni ja kaiken lisäksi yrityksessä, joka kohteli minua arvokkaana voimavarana”, Soidinsalo toteaa. Siinä vaiheessa hän ei niinkään lähestynyt harjoittelua astinlautana työllistymiseen, vaan pikemminkin oppimiskokemuksena.
Hänet palkattiin alun perin muutostilanteessa tukemaan yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektia, erityisesti hankinta- ja ostoprosessien osalta. Vuosien varrella hän on siirtynyt täysin toisenlaisiin tehtäviin HR:n puolelle, mistä hän kiittelee työnantajaansa.
”Olen luonut nahkani useamman kerran urani aikana”, hän naurahtaa.
Työskentelyn tulee olla kestävällä pohjalla
Soidinsalo kannustaa harjoittelua tai työtä hakevia varmistamaan, että heidän omat ja yrityksen odotukset kohtaavat. Tällä hän tarkoittaa muun muassa samanlaisten arvojen jakamista ja sitä, että yhteistyön raameista sovitaan selvästi.
Yrityksistä kannattaa ensin selvittää olennaisia asioita esimerkiksi verkoston avulla. ”Kannustan myös avoimeen keskusteluun mahdollisen työnantajan kanssa. Näin riski esimerkiksi huonosta harjoittelujaksosta pienenee huomattavasti”, Soidinsalo toteaa.
Kaikilla on erilaiset lähtökohdat sen suhteen, mitä etsii harjoittelulta tai työnantajalta, Soidinsalo muistuttaa. ”Kannattaa ensin miettiä mikä on itselle tärkeää ja antaa sen ohjata työnhakua.”
Uuden oppiminen elinikäisenä tavoitteena
Minun kohdallani ohjelma päättyi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen eli työllistymiseen, mutta sillä oli suurempikin merkitys."
Uudelleenkouluttautuminen ja tuettu työnhaku avasivat Soidinsalolle uusia, yllättäviä ovia ja kasvattivat itsetuntemusta.
Hän suosittelee F.E.C.-ohjelmaa lämpimästi uudenlaisia haasteita etsiville ja kaikille oppimisenjanoisille riippumatta siitä, kuinka paljon heillä on työuraa takanaan.
Urakriisi voi jopa olla erinomainen tilaisuus kehittää itseään.
”Minun kohdallani ohjelma päättyi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen eli työllistymiseen, mutta sillä oli suurempikin merkitys. On tärkeää oppia asioista kokonaisvaltaisesti ja olla päästämättä itseään urautumaan”, Soidinsalo huomauttaa.
Lue lisää Aalto EE:n F.E.C-ohjelmista ja RekryKoulutuksista.