Kun Patrick Furu on etätöissä ja aivot alkavat jumittaa, hän tarttuu hetkeksi kontrabassoonsa. Parinkin minuutin soittelu selkeyttää ajatuksia. Ongelma, jota hän on pyöritellyt päässään, voi ratketa hetkessä.
Musiikki on aina ollut iso osa Furun elämää. Ensin äiti ilmoitti hänet kitaratunneille, sitten alkoi kiinnostaa piano. Yläasteella mukaan tulivat bändikuviot.
Kun bändi tarvitsi basistia, Furu opetteli soittamaan kontrabassoa. Lukiossa tutuksi tulivat klarinetti ja saksofoni.
Nyt hän soittaa bassoa erilaisissa jazzkokoonpanoissa, joissa esiintyy vaihtelevasti muun muassa ammattimuusikoita sekä hänen vaimonsa.
"Maailmassa, jossa on niin paljon ärsykkeitä
ja arki pirstaloituu, musiikin parissa saa keskittyä."
”Maailmassa, jossa on niin paljon ärsykkeitä ja arki pirstaloituu, musiikin parissa saa keskittyä. Se imaisee mukaansa ja kaikki muu unohtuu”, Furu sanoo.
Musiikki on hänelle harrastus, joka tuo vastapainoa työlle Aalto EE:ssä. Hän suunnittelee muun muassa yritysten ylimmälle johdolle suunnattuja koulutusratkaisuja.
Mutta näkyy se hänen työssäänkin: johtajat voivat nimittäin oppia jazzmuusikoilta monenlaista.
Opi "älykkäistä epäonnistumisista"
Furulla on pitkä kokemus johtamiskoulutuksen ja johtamisen kehittämisen alalta tutkijana ja kouluttajana. Aalto EE:n koulutuksissa hän opettaa jazzstrategiaa. Opetuksessa on mukana jazzbändi, joka havainnollistaa osallistujille omaa toimintaansa.
Furu on tutkijana verrannut esimerkiksi sinfonia- ja jazzorkestereiden toimintaa.
Sinfoniaorkesterissa jokaisella soittajalla on tarkkaan määritelty tehtävä. Orkesteria johtaa kapellimestari, joka – ainakin mustavalkoisesti ajateltuna – kertoo, mitä muiden pitää tehdä. Siitä syntyy ”standardisoitua, hienoa musiikkia”, jolla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia muuttua.
Jazzbändille on selvää, että jokainen jäsen saa äänensä kuuluviin ja tilaisuuden loistaa. Jokainen saa soittaa soolon, sanoo Patrick Furu.
Ainakin ideaalitilanteessa jazzbändi toimii aivan eri logiikalla. Soittajat kuuntelevat toisiaan ja reagoivat kuulemaansa. Uutta kokeillaan rohkeasti.
Niin jazzissa kuin yritysmaailmassa
”älykkäät epäonnistumiset” johtavat
uusiin oivalluksiin.
Jos jokin ei toimi, siitä voi oppia. Niin jazzissa kuin yritysmaailmassa ”älykkäät epäonnistumiset” johtavat uusiin oivalluksiin.
Jokainen bändin jäsen saa äänensä kuuluviin ja tilaisuuden loistaa. ”Jazzbändissä on selvää, että jokainen saa soittaa soolon.”
Kokoonpanon ei tarvitse muodostua vain huippuyksilöistä. Esimerkiksi jazzkeikkoja usein seuraavien jamien perinteeseen kuuluu, että kuka tahansa yleisöstä saa osallistua sessioon. Lopputulosta – sitä, mitä soitetaan ja kenen kanssa – on mahdoton ennakoida.
Kuule ihmisiä - se ruokkii luovuutta, psykologista turvallisuutta ja toisia tukevaa ilmapiiriä
Kun maailma muuttuu vauhdilla, esimerkiksi palveluorganisaatioilta vaaditaan samanlaista ketteryyttä ja radikaalia muuntautumiskykyä kuin jazzbändeiltä.
Vain siten luodaan jotain aivan uutta: uudistumisessa ei ole kyse vain passiivisesta sopeutumisesta muutokseen vaan proaktiivisesta uuden kehittämisestä.
Miltä jazzstrategian hyödyntäminen voisi näyttää yrityksessä?
Koulutuksissaan Furu näkee, miten johtajat ymmärtävät kuuntelemisen tärkeyden. Kun ihmisiä kuuntelee, ideat tulevat kuulluksi. Tulee ruokkineeksi luovuutta, psykologista turvallisuutta ja toisia tukevaa ilmapiiriä.
Hassunkin idean päälle voi rakentaa improvisaatioteatteristakin tutun ”yes, and…” -ajatuksen avulla, kun eri ihmiset saavat ja uskaltavat tuoda oman mielipiteensä esiin.
Tämän päivän maailmassa täytyy
lähteä liikkeelle jo ennen kuin
tuntee olonsa mukavaksi.
Perinteisesti yrityksissä on ajateltu, että strategiaa voidaan alkaa toteuttaa vasta, kun kaikki on määritelty, prosessi on selkeä ja roolit tarkkaan mietitty.
Epätäydellinen suunnitelma voikin tuntua tuskalliselta. Tämän päivän maailmassa täytyy kuitenkin lähteä liikkeelle jo ennen kuin tuntee olonsa mukavaksi.
”Jos ajattelemme niin, olemme auttamatta hävinneet pelin. Sellaista maailmaa ei enää ole.”
Katso, mitä Miles Davis ja Steve Jobs tekivät
Furu alkoi nähdä yhteyden jazzin, johtamisen ja strategiatyön välillä jo ekonomiopintojensa aikana 1990-luvulla. Eräällä kurssilla piti valita jokin itselle tuttu organisaatio ja analysoida sitä.
”Valitsin bändin.”
Se oli poppia ja rokkia soittava yhtye, johon Furua oli pyydetty mukaan soittajaksi ja manageriksi. Hän tajusi, että bändi on organisaatio, joka ei muodostu vain soittajista ja laulajista vaan myös kaikista ympärillä olevista ihmisistä.
Bändi on organisaatio. "Siinä on johtamista, vuorovaikutusta ja organisointia."
Siinä on johtamista, vuorovaikutusta ja organisointia.”
Erityisen hyvin tämä kaikki näkyy jazzbändeissä. Furu on analysoinut muun muassa jazzmuusikko- ja säveltäjä Miles Davisin johtamista. Davis uudisti koko jazzgenreä uransa aikana – vieläpä moneen kertaan.
Furu vertaa Davisia Applen entiseen toimitusjohtajaan Steve Jobsiin. Kumpikaan ei välttämättä ollut miellyttävä persoona, mutta molemmat sekä uudistuivat että uudistivat.
”Kun antaa ammattilaisille – olivat he sitten muusikoita tai koodareita tai jotain muuta – valtavan paljon vastuuta ja näyttää sitä kautta luottavansa heihin, pystyy rakentamaan tiimejä, jotka luovat jotain aivan uutta ja mullistavaa.”
