Vuonna 2023 Khalil Almanasreh päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa.
Hän oli lähes viisitoista vuotta aikaisemmin hakenut opiskelemaan Aalto-yliopiston edeltäjän Helsingin kauppakorkeakoulun maisteriohjelmaan. Ovet eivät tuolloin auenneet mutta haave Aallossa opiskelusta jäi elämään. Yliopiston hyvä maine houkutteli ja Almanasreh otti tavakseen seurata säännöllisesti Aallon koulutustarjontaa.
Haastatteluhetkellä Almanasreh työskenteli Punaisen Ristin kansainvälisessä komiteassa eli ICRC:ssä HR-asiantuntijana, missä hän viihtyi lähes kymmenen vuotta. Hänen edellinen työnantajansa tuki säännöllisesti henkilöstönsä osaamisen kehittämistä: henkilöstö sai käyttää tietyn verran rahaa haluamiinsa koulutuksiin.
Vuonna 2023 Almanasreh päätti toteuttaa unelmansa Aallossa opiskelusta ja haki Aalto EE:n Executive HR -ohjelmaan.
Koulutus oli kiinnittänyt hänen huomionsa jo korona-aikana, kun opetus tapahtui netin välityksellä. Almanasreh halusi kuitenkin osallistua koulutukseen kasvotusten – huolimatta siitä, että hän asuu Jordaniassa. Vaivannäkö ja pitkien matkojen taittaminen kannatti.
”Minä todella nautin. Se oli yksi parhaista koulutuksista, joita olen käynyt”, sanoo Almanasreh, joka vaihtoi hiljattain työpaikkaa. Hän työskentelee nyt korvaus- ja etuusvirkailijana kansainvälisessä International Rescue Committee -järjestössä.
”Taisin lähettää yli 650 hakemusta, mutten päässyt edes haastatteluihin”
Almanasreh asui aiemmin viisi vuotta Suomessa. Hän on suorittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa (nykyinen LAB-ammattikorkeakoulu) ja opiskellut suomen kieltä. Hänellä on myös Suomen kansalaisuus.
”Pidän suomalaisesta tavasta opiskella. Se saa sinut ajattelemaan boksin ulkopuolelta.”
Hänen kokemuksensa perusteella Suomessa opiskelu on muutakin kuin yksisuuntaista luennointia. Se saa ihmisen ajattelemaan, ihmettelemään ja lopulta yrittämään soveltaa oppimaansa käytäntöön.
Pidän suomalaisesta tavasta opiskella. Se
saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta."
Almanasrehin lukion matematiikan opettajana työskentelevä puoliso on suomalainen. Perhe olisikin Khalilin valmistumisen jälkeen halunnut jäädä Suomeen, mutta työpaikan saaminen osoittautui vaikeaksi.
”En löytänyt työpaikkaa viiteen vuoteen. Taisin lähettää yli 650 hakemusta, mutten päässyt edes haastatteluihin. Niinpä päätimme, että on aikaa muuttaa ja etsiä uusi paikka. Sillä tavalla päädyin Jordaniaan.”
Hänen työhönsä ICRC:ssä lukeutui paitsi tyypillisiä HR-tehtäviä myös mahdollisuuksia osallistua humanitääriseen työhön. Almanasreh vietti muun muassa kolme kuukautta työskennellen Ukrainassa.
”En ollut koskaan opiskellut mitään vastaavaa”
Executive HR -ohjelmassa Almanasrehin kiinnostuksen herätti ohjelman vahva painotus inhimillisyyteen ja esimerkiksi tunneälyyn.
Ei siksi, että hän olisi pitänyt painotusta erityisen tärkeänä – vaan siksi, että hän halusi ymmärtää, miten ne oikeastaan liittyvät hänen päivittäiseen työhönsä.
Kouluttaja Hertta Vuorenmaan sanat jäivät Khalil Almanasrehin mieleen: jos yritys ei ole kiinnostunut omista ihmisistään, se on hyvä syy vaihtaa työpaikkaa. Kuva: Junnu Lusa
”Ammattilaisille suunnatut HR-kurssit keskittyvät yleensä talent managementiin tai muihin HR:n osa-alueisiin, mutta tämä ohjelma käsitteli ennen kaikkea tunneälyä ja sitä, miten huomioida tunteet organisaation strategian toimeenpanossa”, Almanasreh sanoo.
Hän inspiroitui ymmärtäessään näiden kahden välisen yhteyden.
Mietin koko ajan, mistä tässä tunneälyssä
mahtaa olla kyse ja miten on mahdollista, että
kokonainen moduuli keskittyy siihen."
”En ollut koskaan aiemmin opiskellut mitään vastaavaa. Mietin koko ajan, mistä tässä tunneälyssä mahtaa olla kyse ja miten on mahdollista, että kokonainen moduuli keskittyy siihen. Ajattelin, että sen pitäisi olla vain pieni osa kokonaisuutta.”
Ohjelman ensimmäisellä moduulilla ryhmää koulutti Aalto-yliopiston lehtori, työelämätutkija Hertta Vuorenmaa. Hän sanoi jotain, minkä Almanasreh sanoo muistavansa aina: jos yritys ei ole kiinnostunut omista ihmisistään, se on hyvä syy lähteä.
”Se sai minut ajattelemaan eri tavalla”
Mieleen jäi myös keskustelu tunteista sekä tavoista viestiä ja näyttää tunteita eri kulttuureissa.
Ohjelma auttoi huomaamaan, miten jokainen katsoo asiaa omasta näkökulmastaan peilaten kuulemaansa ja näkemäänsä omaan ainutlaatuiseen taustaansa.
Sen ymmärtäminen on johtajalle ja esihenkilölle ensisijaisen tärkeää. Esimerkiksi palavereissa jokainen osallistuja tulkitsee kuulemaansa omalla tavallaan.
”Se on vaikuttanut siihen, miten pidämme kokouksia ja tapaamisia. Se sai minut ajattelemaan eri tavalla.”
Almanasreh sanoo tottuneensa aiemmassa elämässään siihen, ettei henkilökohtainen elämä ei saa näkyä työpaikalla. Aiemmin, kun tiimiläiset tulivat kertomaan ongelmistaan, työpaikalla oli tavallista pitää sitä epäammattimaisena ja ajatella, etteivät tällaiset asiat kuulu työpaikalle.
Koulutus sai ajattelemaan
omaa roolia strategisemmin."
”Nyt olen tietoisempi kuin aiemmin.”
Executive HR -koulutuksen aikana keskusteltiin myös muun siitä, miten alan tulevaisuutta voi ennustaa. Se sai ajattelemaan omaa roolia aiempaa strategisemmin.
Myös moni ohjelman aikana opittu konkreettinen työkalu on jäänyt hänen tiimissään päivittäiseen käyttöön.
Hyvä johtaja antaa vastuuta, tekee yhteistyötä ja kasvaa yhdessä tiiminsä kanssa
Almanasrehin mielestä Aalto EE:n kouluttajat eivät vain opettaneet – he pikemminkin fasilitoivat tiedonhankintaa ja oppimista.
Ohjelma muutti hänen käsitystään siitä, millaista on hyvä johtaminen.
”Aiemmin ajattelin, että johtaja on joku, joka noudattaa sääntöjä ja manageeraa tiimiään. Nyt, tämän koulutuksen jälkeen ajattelen pikemminkin, että johtajan tehtävänä on antaa tiimilleen vastuuta, tehdä sen kanssa yhteistyötä ja kasvaa yhdessä sen kanssa.”
Hyvä johtaja antaa tiimiläisensä tehdä työtään tavalla, jonka hän näkee parhaaksi – ei siten, miten pomo haluaisi asian tehtävän. Se on tärkeää, sillä silloin työntekijä ottaa myös työstään omistajuutta ja haluaa aidosti kehittyä.
Almanasreh näkee itsensä työskentelevän HR-alalla vielä viiden vuodenkin kuluttua. Jossain vaiheessa hän haluaisi toteuttaa jälleen uuden haaveen. Toiveissa on paluu Suomeen ja työpaikka Suomessa toimivassa kansainvälisessä yrityksessä.
Ihmiset ovat organisaation menestyksen tärkein voimavara etenkin nyt, kun maailma muuttuu ennennäkemättömän nopeasti. Henkilöstöjohtaminen on erottamaton osa organisaation liiketoimintastrategiaa. Kun työntekijät ovat sitoutuneita, kyvykkäitä ja motivoituneita, myös organisaatio menestyy. Aalto EE:n henkilöstöjohtamisen koulutuksissa pääset ratkomaan monipuolisesti organisaatioiden toiminnan aitoja haasteita. Lue lisää täältä!