Radikaali luovuus on Aallon DNA:ssa – nyt se tuodaan myös yrityksiin ja julkiselle sektorille
Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä on aina kuplinut uudenlaisten ideoiden ja rohkeiden kokeilujen energia. Monitieteinen yhteisö, jossa taide, teknologia ja bisnes sekoittuvat, on synnyttänyt jotakin ainutlaatuista: radikaali luovuus on kasvanut osaksi Aallon DNA:ta. Nyt tätä ajattelu- ja toimintatapaa ja työskentelykulttuuria viedään yhä vahvemmin yrityksiin ja julkiselle sektorille – organisaatioihin, jotka etsivät keinoja uudistua ja menestyä.
Annamari Typpö, 03.03.2025
| ArtikkelitLuovuutta pidemmälle – mitä on radikaali luovuus?
Aalto-yliopiston johtoryhmä pysähtyi muutama vuosi sitten pohtimaan, mikä olisi se työelämätaito, joka tulevaisuudessa todella erottaa menestyjät muista ja auttaa ratkaisemaan suuria yhteiskunnallisia haasteita. Luovuus nousi esiin, mutta se ei riittänyt.
"Ajattelimme, ettei luovuus yksinään ole tarpeeksi kunnianhimoinen tavoite tällaiselle oppilaitokselle. Aallossa luovuus on aina ollut itsestään selvää", sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani ja Aallon ”Champion of Radical Creativity” Tuomas Auvinen.
Niinpä Aallossa rima nostettiin korkeammalle: tavoitteeksi otettiin radikaali luovuus eli kyky ajatella ja tehdä perustavanlaatuisesti uutta ja haastaa vallitsevat toimintamallit.
Luovuusohjelmia ja luovuuteen keskittyviä yksiköitä on toki muissakin yliopistoissa maailmalla, mutta missään muualla se ei ole samalla tavalla koko yliopiston läpileikkaava teema, jolla haetaan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
"Olemme tässä kansainvälisestikin pioneereja", toteaa Riikka Mäkikoskela, joka veti radikaalin luovuuden kehitysaluetta Aallossa vuosina 2021–2024.
Yliopiston ja Aalto EE:n yhteispeli vie luovuuden käytäntöön
Radikaalin luovuuden ajattelumalli on syntynyt Aalto-yliopiston sisällä, mutta Aalto EE:llä on ollut keskeinen rooli sen jalkauttamisessa työelämään.
"Meidän tehtävämme on tuoda Aallon tutkimuksesta ja opetuksesta kumpuavat oivallukset yritysten ja organisaatioiden käyttöön Suomessa ja kansainvälisesti," sanoo Aalto EE:n vaihtoehtoisesta rahoituksesta vastaava johtaja Nana Salin.
Aalto EE toimii vahvana sillanrakentajana yliopiston ja työelämän välillä.
"Kun Aallon kampuksella tutkitaan ja visioidaan maailman tulevaisuuden tarpeita, me mietimme miten nämä rakennetaan ratkaisuiksi ja miten nämä ratkaisut käytännössä voivat auttaa organisaatioita uudistumaan ja kasvamaan", Salin jatkaa.
Radikaali luovuus saattoi aluksi herättää yritysjohtajissa kulmien kohottelua, mutta nyt tilanne on toinen.
"Viime vuosina on tapahtunut käänne. Yritykset ymmärtävät, ettei jatkuva tehostaminen enää riitä, vaan tarvitaan jotain aidosti uutta ja johtamisen pitää muuttua, jotta me saamme ihmisistä irti parhaat ajatukset ja ideat", sanoo Auvinen.
Työkaluja ja oppimisen paikkoja organisaatioille
Aalto-yliopisto ja Aalto EE ovat kehittäneet useita tapoja, joilla radikaali luovuus tuodaan osaksi organisaatioiden arkea.
- Radical Creatives -dokumenttielokuva: Elokuva havainnollistaa, mitä radikaali luovuus on käytännössä ja miten se näkyy Aallossa. "Elokuva on ollut hyvä keino avata aihetta yrityksille ja innostaa keskusteluun", Auvinen kertoo.
- Sukellus radikaaliin luovuuteen -verkkokurssi: Jo yli 10 000 osallistujaa kerännyt verkkokurssi tarjoaa konkreettisia työkaluja radikaalin luovuuden johtamiseen ja rohkean kokeilukulttuurin rakentamiseen.
- Radikaalin luovuuden kesäkoulu: Tulevanakin kesänä on luvassa kahden viikon intensiivikoulutus, jossa sovelletaan erilaisia luovia työskentelytapoja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen ja kokeillaan käytännössä, mitä radikaali luovuus voi olla.
- Räätälöidyt koulutukset: Aalto EE järjestää yrityksille ja yksilöille suunnattuja koulutusohjelmia, joissa perehdytään luovuuden johtamiseen ja etsitään uusia tapoja uudistaa organisaatioita. Tarjolla on muun muassa Leading Transformation with Creativity, jossa opitaan hyödyntämään omaa, tiimin, organisaation ja verkostojen luovaa potentiaalia. ”Radikaali luovuus on mukana myös kaikissa Aalto MBA -ohjelmissa”, Nana Salin korostaa.
"Lisäksi meillä on tammikuussa käynnistynyt Creative Ventures -luento- ja työpajasarja, joka on suunnattu ensisijaisesti Pohjoismaiden ja Baltian luovien alojen ammattilaisille yrittäjyyden, johtamistaitojen ja verkostoitumisen tukemiseksi. Se on ilahduttavasti kiinnostanut muiltakin aloilta tulevia ihmisiä", Salin kertoo.
Saastamoisen säätiön tukema Creative Ventures järjestetään hybridimuotoisena, ja se on tämän vuoden ajan osallistujille täysin ilmainen.
Uutta tarjontaa yritysjohdolle ja päättäjille julkaistaan 4.3. järjestettävässä tilaisuudessa.
Radikaali luovuus edellyttää sekä rohkeutta että psykologista turvallisuutta
Mäkikoskela, Auvinen ja Salin ovat yhtä mieltä siitä, että tulevaisuudessa menestyvät vain ne organisaatiot, jotka kykenevät uudistumaan ja valjastamaan käyttöönsä työntekijöidensä luovan potentiaalin.
"Vanhat johtamisen tavat, joissa haetaan vai tehokkuutta ja liinausta, eivät tässä murroksessa pärjää. Viisaus ei tule kulmahuoneesta eikä ylhäältä päin, vaan jokainen yksilö voi miettiä, miten juuri hän voisi parantaa tekemistään. Silloin uudistusvoima on ihan erilainen", Tuomas Auvinen painottaa.
Radikaali luovuus ei kuitenkaan ole yksinomaan luovaa leikkiä ja vapaata ideointia.
"Se vaatii rohkeutta, psykologista turvallisuutta ja ilmapiirin, jossa uskaltaa kyseenalaistaa ja epäonnistua. Sellainen luottamus ansaitaan tekemisen kautta, ja kun se saavutetaan, meillä on niin valtava voima käytössä, että voimme ottaa aikamoisia loikkia eteenpäin", sanoo Riikka Mäkikoskela.
"Toisaalta myös tietynlainen konfliktoituminen on luovuudelle hyväksi. Työntekijän pitää voida mennä kulmahuoneeseen sanomaan, että tämä homma tökkii, ilman että hänen tarvitsee miettiä, saako hän sen jälkeen vielä asuntolainansa maksettua. Sanoisin sitä rohkeaksi tilaksi", Auvinen jatkaa.
Suunnitelmissa radikaalin luovuuden keskus
Aalto-yliopiston ja Aalto EE:n matka radikaalin luovuuden polulla ei ole vielä lähelläkään päätepistettä. Aalto-yliopiston tulevaisuuden kuvissa siintelee radikaalin luovuuden keskus, joka kokoaisi yhteen tutkijoita, yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita.
"Se olisi paikka, joka vetää sisäisesti meidän ihmisiä yhteen mutta samalla linkittyy ympäröivään yhteiskuntaan", Auvinen visioi.
Vaikka radikaali luovuus on ennen kaikkea tapa uudistaa ja kehittää organisaatioita, se on myös jotain suurempaa; se on menetelmä, jolla voidaan kuroa yhteen yhä leveämmiksi revenneitä kuiluja.
"Maailmanpolitiikka on siiloutunut uudelleen, ja moni kokee, että olemme etääntymässä toisistamme. Samaan aikaan monessa organisaatiossa pitäydytään vanhoissa, tutuissa ja turvallisissa toimintatavoissa, vaikka tarve aidosti uusille ratkaisuille olisi suurempi kuin koskaan. Tuntuu, että elämme sellaista hetkeä, jossa suuret määrittävät, mitä pienet saavat tehdä. Meidän pitää löytää toisemme uudelleen, tehdä asioita yhdessä ja nähdä se yhteinen ja jaettu hyöty. Radikaali luovuus voi olla juuri se menetelmä, jota tässä ajassa tarvitaan", Nana Salin pohtii.