Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Koulutuksen ansiosta ymmärrän, miten voin ostajana omalla toiminnallani kehittää toimittajiemme työtä – ja kuinka toimittajiemme menestys vaikuttaa suoraan oman työnantajani menestykseen.”

Juha Kinnunen
Materiaali- ja logistiikkapäällikkö, Karelia-Ikkuna Oy

Karelia-Ikkuna Oy on Suomen suurin kokonaan kotimaisessa omistuksessa oleva ikkunavalmistaja. Materiaali- ja logistiikkapäällikkö Juha Kinnusella on laaja työnkuva: hän vastaa kaikista materiaali- ja tuotehankinnoista sekä toimittajasopimuksista, ja johtaa lisäksi sisäistä ja ulkoista logistiikkaa.

”Parasta työssäni on juuri työnkuvan monipuolisuus, sekä mainiot työkaverit ja yhteistyökumppanit”, Kinnunen sanoo.

”Onhan se myös mukavaa työskennellä yrityksessä, jolle kuuluu oikein hyvää. Kellään ei ole kristallipalloa, josta näkisi mitä tulevaisuus tuo – mutta ainakin nyt meillä menee erittäin mukavasti, vaikka uutisissa rummutetaan rakennusalan hiljenemisestä. Saneeraus ja korjausrakentaminen ovat ydinbisnestämme ja kysyntää riittää.” 

Kinnunen on työskennellyt aiemmin muun muassa tuotannon suunnittelussa ja tuotannon esihenkilönä. Hänen nykyinen työnkuvansa on Karelia-Ikkuna Oy:ssä uusi.

”Minulla oli toki kokemusta hankinnoista, mutta ei hankintojen johtamisesta. Heti uuden position saatuani päätin hakeutua alan parhaaseen koulutukseen, jonka avulla pystyisin sukeltamaan suoraan syvään päähän”, Kinnunen muistelee.

Huippukouluttajia, joilla on syvällinen työelämän ymmärrys

Kinnunen kertoo saaneensa Aalto EE:n Hankintojen johtaminen -koulutuksesta juuri sitä, mitä hakikin.

”Aalto EE oli minulle entuudestaan tuttu. Lähtökohtaisesti menen aina heidän sivuilleen tutkimaan koulutuksia, kun haluan oppia jotain uutta. Heidän kanssaan voi luottaa siihen, että tarjolla on huikea kattaus alan parhaista kouluttajista. Niin oli nytkin. Hankintojen johtaminen oli todella hyvin rakennettu kokonaisuus. Meillä oli puhujina niin professoria kuin työelämän ammattilaisia – ja keynote-puhujat olivat Suomen huippunimiä”, Kinnunen sanoo.

”Syvällinen työelämän ymmärrys näkyi jokaisessa koulutuksen osa-alueessa. Asiat esitettiin niin, että ne olivat varmasti relevantteja niin pk-yrityksen kuin ison organisaation edustajalle.”

Kävin monta äärimmäisen antoisaa keskustelua ja opin paljon myös muilta osallistujilta.”

Aalto EE:n koulutuksissa osataan Kinnusen mukaan myös luoda ilmapiiri, jossa kaikilla on helppo olla ja omaksua uusia asioita.

”Verkostoitumiselle jätettiin ilahduttavan hyvin aikaa. Ryhmässämme oli kokeneita hankinnan ammattilaisia hyvin erilaisista taustoista, esimerkiksi softapuolelta, teollisuudesta ja julkiselta sektorilta. Oli hieno tunne, kun pääsi täältä syrjäkylältä isolle kirkolle kuulemaan, miten muissa organisaatioissa hoidetaan hankintaa”, Kinnunen naurahtaa.

”Minun oli helppo liittyä tauoilla mihin tahansa kahvipöytäkeskusteluun, kun tulen alalta, jonka kaikki tietävät ja ymmärtävät. Kävin monta äärimmäisen antoisaa keskustelua ja opin paljon myös muilta osallistujilta.”

Karelia-Ikkuna Oy:n hankinta toimii nyt entistä paremmin

Kinnunen kertoo saaneensa Hankintojen johtaminen -koulutusohjelmasta paljon työkaluja uuteen työnkuvaansa.

”Vaikka kaikkia asioita tarkasteltiin hankinta edellä, opetuksessa perattiin syvällisesti hankinnan merkitys koko organisaatiolle: tutkimme talouslukuja kokonaisuutena ja eri perspektiiveistä esimerkiksi sitä, miten hankinta vaikuttaa tuotantoon”, hän sanoo.  

”Keskustelimme paljon myös siitä, mitä toimittajilta kannattaa vaatia ja miten asioita voi mitata ja analysoida yhdessä toimittajien kanssa. Koulutuksen ansiosta ymmärrän, miten voin ostajana omalla toiminnallani kehittää toimittajiemme työtä – ja kuinka toimittajiemme menestys vaikuttaa suoraan oman työnantajani menestykseen.”

Keskustelimme paljon myös siitä, mitä toimittajilta kannattaa vaatia ja miten asioita voi mitata ja analysoida yhdessä toimittajien kanssa. Koulutuksen ansiosta ymmärrän, miten voin ostajana omalla toiminnallani kehittää toimittajiemme työtä"

Karelia-Ikkuna Oy:n hankintaa on onnistuneesti kehitetty Kinnusen koulutuksesta ammentamien oppien avulla: tiivistämällä yhteistyötä kriittisten toimittajien kanssa esimerkiksi varastojen arvoa on saatu alennettua useita kymmeniä prosentteja.

”Meillä on nyt erinomaiset keskusteluyhteydet keskeisten toimittajiemme kanssa ja avoimet näkymät molempiin suuntiin: me pystymme tarjoamaan heille pidempää tilauskantaa ja arvioimaan menekkiä paremmin, he taas pystyvät informoimaan meitä omista asioistaan hyvissä ajoin”, Kinnunen kertoo.

”Vähentää kummasti stressiä, kun ei tarvitse koskaan järjestää hätäkyytejä, jottei linjasto pysähdy. Olemme karsineet hötkyilyn minimiin ja samalla saaneet kulusäästöjä niin meille kuin toimittajillemme.”

Antoisia keskusteluja ja roppakaupalla hyödyllistä oppia

Kinnusella on paljon hyvää sanottavaa Aalto EE:n opetusmetodeista.

”Hankintojen johtamisen kokonaisuus on rakennettu niin, että se pakottaa positiivisella tavalla tekemään töitä. Esimerkiksi tehtävät ovat aika vaativia ja ne on pakko palauttaa. Korkea vaatimustaso takaa sen, että käteen jää taatusti roppakaupalla hyödyllistä oppia”, hän painottaa.

”Kaikutiimi on myös äärimmäisen hieno konsepti. Se pakottaa ajattelemaan ja sisäistämään opitut asiat niin hyvin, että pystyt esittelemään omalle työnantajallesi konkreettisia ehdotuksia, jotka vievät asioita eteenpäin.”

Kinnunen kertoo ammentavansa edelleen koulutusmateriaaleista hyödyllisiä ideoita.

”Usein kun töissä tulee eteen jokin uusi tilanne, palaan opetusmateriaalien pariin tutkimaan, mitä me porukalla tällaisesta asiasta olimmekaan koulutuksen aikana ajatelleet. En aina saa valmiita vastauksia juuri meidän liiketoiminnallemme, mutta materiaaleissa on todella hyviä esimerkkejä ja aihioita, jotka auttavat minua keksimään uusia ratkaisuja”, hän huomauttaa.

Hankintojen johtamisen kokonaisuus on rakennettu niin, että se pakottaa positiivisella tavalla tekemään töitä."

Kinnunen sanoo suosittelevansa mielellään Hankintojen johtaminen -koulutusta.

”Minulle koulutus oli mahtava tietopankki: uusien ideoiden lähde, joka auttoi näkemään ison kuvan. Lähdin koulutukseen todella innostuneena, sillä odotin saavani paljon, mutta sainkin vielä enemmän kuin osasin edes ajatella. En ollut ymmärtänyt, että koulutus olisi niin laaja-alainen, monipuolinen ja ennen kaikkea hyödyllinen.”

”Aalto EE:llä on syystäkin hyvä maine. Heillä on tapana tehdä kaikki parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän koulutukseen kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Lupaan, ettei siihen käytetty aika mene hukkaan. Sen vinkin annan, että opintoihin kannattaa suhtautua tosissaan. Saat kokemuksesta juuri niin paljon irti kuin olet itse valmis panostamaan. Jos teet lujasti töitä, niin varmasti hyödyt valtavasti”, Kinnunen kiteyttää.

Lue lisää Hankintojen johtaminen -ohjelmasta