Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Palvelumuotoilu-koulutuksesta sai selkeitä viitekehyksiä, erinomaisia työkaluja ja käytännön kokemusta palvelumuotoilun menetelmien hyödyntämisestä.”

Sini Haaparanta
Marketing Manager, Pulp & Paper, Kemira

Sini Haaparanta on työskennellyt Kemiralla 13 vuoden ajan. Haaparanta kuvailee työtään innostavaksi.

”Tulin alun perin Kemiralle harjoittelijaksi ja suunnitelmanani oli olla talossa viisi kuukautta. Se, että olen täällä tyytyväisenä töissä 13 vuotta myöhemmin, kertoo paljon työyhteisöstämme. Minulla on ollut monia mielenkiintoisia rooleja markkinointiviestinnän parissa. Viimeiset kahdeksan vuotta olen keskittynyt digimarkkinointiin”, hän taustoittaa. 

Haaparanta vastaa muun muassa Kemiran Pulp & Paper -liiketoimintasegmentin strategisesta markkinointiviestintäsuunnitelmasta. Hänen päivittäiseen työhönsä kuuluu niin kampanjasuunnitelmien tekoa, mainonnan operointia kuin verkkosivujen asiakaspolkujen kehittämistä. 

”Parasta työssäni ovat loistavat työkaverit, työnkuvan monipuolisuus – ja kokemus siitä, että kun jokin asia kiinnostaa, siihen pystyy vaikuttamaan”, hän sanoo. 

Haaparanta osallistui Aalto EE:n Palvelumuotoilu-koulutukseen. Ohjelman kattavuus yllätti hänet positiivisesti. 

”Meitä varoitettiin aluksi, että nyt tulee tiukkaa asiaa tiiviissä tahdissa. Vaikka vauhti oli kieltämättä nopea, menimme riittävän syvälle. Sain erinomaisia työkaluja ja hyvän ymmärryksen palvelumuotoilusta”, hän kertoo. 

Palvelumuotoilu-koulutus antoi viitekehykset ja sanoitukset sille, kuinka palveluihin liittyviä keskusteluja kannattaa viedä eteenpäin.”

”Ohjelman lopuksi jäi vahva tunne, että seuraamalla koulutuksessa opittuja selkeitä viitekehyksiä ja prosesseja voin olla ansiokkaasti mukana palvelumuotoiluprojekteissa ja jopa vetää niitä organisaatiossamme.”

Käytännön kokemusta palvelumuotoilun menetelmistä

Palvelumuotoilu-koulutus oli Haaparannan mukaan mainio kokemus.

”Laitoin jo palautelomakkeeseen, että nyt seuraa ylistyslaulu. Niin moni elementti teki hyvän vaikutuksen”, hän naurahtaa.

”Viestintä oli ensiluokkaista niin ennen koulutusta kuin sen aikanakin. Aalto EE:n tilat Runeberginkadulla tarjosivat huikean opiskeluympäristön ja hybriditoteutus oli onnistunut. Etänä osallistuvat opiskelijat eivät jääneet kasvottomiksi hahmoiksi. Koin, että koko ryhmä oli kaikessa mukana”, hän alleviivaa. 

Kouluttajat saavat myös Haaparannalta kiitosta: ”Monipuolinen kouluttajakavalkadi oli hyvin valittu. Akateeminen osaaminen oli rautaista ja monilla vetäjillä oli vahvaa käytännön kokemusta siitä, millaisia haasteita organisaatiot kohtaavat palvelumuotoilun saralla.” 

Koulutuksen aikana toteutettu harjoitustyö oli Haaparannan mukaan erittäin hyödyllinen. 

”Suunnittelimme uuden palvelun alusta loppuun ryhmätyönä. Se oli loistava oppimiskokemus, joka tarjosi käytännön kokemusta palvelumuotoilun menetelmien hyödyntämisestä. Loimme niin mainion palvelun, että vitsailimme puolitosissamme, kuka porukasta ryhtyy yrittäjäksi ja vie sen markkinoille”, hän muistelee. 

Seuraamalla koulutuksessa opittuja selkeitä viitekehyksiä ja prosesseja voin olla ansiokkaasti mukana palvelumuotoilu-projekteissa ja jopa vetää niitä organisaatiossamme.”

”Testaan parastaikaa tiimini kanssa samaa sapluunaa verkkosivujen kehitysprojektissa. Palautteet tiimiläisiltä ovat olleet positiivisia ja palvelumuotoilun menetelmät on otettu hyvin vastaan.” 

Kattava kuva napakassa aikataulussa

Kemira on panostanut viime vuosina entistä enemmän palvelujen kehittämiseen. Pulp & Paper -segmenttiin perustettiin oma palveluliiketoiminnan yksikkö ja moni Haaparannan kollega on osallistunut Aalto EE:n Palvelumuotoilu-koulutukseen tai Diploma in Service Design -ohjelmaan.

”Olemme tukeutuneet ulkopuolisiin asiantuntijoihin palvelujen kehittämisessä, mutta haluamme syventää myös talon omaa osaamista. Koulutuksista on ollut tässä iso apu”, Haaparanta toteaa.  

Haaparanta kertoo hyödyntävänsä nyt palvelumuotoiluoppeja työssään säännöllisesti. 

”Palvelujen kehittäminen on todella mielenkiintoista. Perusfilosofia markkinoinnissa ja palvelumuotoilussa on samankaltainen: asiakaskokemus ja arvo ovat kaiken tekemisen keskiössä”, hän korostaa.

”Palvelumuotoilu-koulutus antoi viitekehykset ja sanoitukset sille, kuinka palveluihin liittyviä keskusteluja kannattaa viedä eteenpäin. Aalto EE:n muistiinpanot kulkevat mukanani monissa palavereissa varmistamassa, että kysymme oikeat kysymykset oikeaan aikaan.”

Haaparanta sanoo suosittelevansa mielellään Palvelumuotoilu-koulutusta.

”Suosittelen osallistumista kaikille ihmisille, jotka haluavat saada kattavan kuvan palvelumuotoilusta napakassa aikataulussa. Ohjelmassa on neljän lähiopetuspäivän lisäksi verkko-opetusta ja välitehtäviä, joihin kannattaa panostaa. Näin saa kokemuksesta mahdollisimman paljon irti.” 

Palvelumuotoilu-koulutusohjelma