Haku / ilmoittautuminen

Toteutusmuoto

Toistuvuus

Paikka

Kieli

Laajuus

Henkilövakuutusten vastuunvalinta ja mielenterveys

Vakuutuksen ideana on jakaa sattuneiden vahinkojen kustannukset laajan joukon kesken. Tätä varten vakuutuksessa harjoitetaan vastuunvalintaa, eli huolehditaan, ettei tuohon joukkoon tule liikaa keskimääräistä riskiä vaikeampia vakuutettuja. Onnistunut vastuunvalinta henkilövakuutuksissa, erityisesti mielenterveyttä koskevissa kysymyksissä, on sopimusoikeudellisesti tärkeää vakuutuksenottajan, vakuutetun henkilön ja vakuutusyhtiön näkökulmasta.

Henkilövakuutusten vastuunvalinta ja mielenterveys-seminaarissa käydään läpi mielenterveyden häiriöitä sekä psykiatrisia sairauksia. Keskitymme terveysselvityksessä kysyttyjen ja vakuutettavan ilmoittamien tietojen merkitykseen etenkin vakuutushakemuksen käsittelyn ja vastuunvalinnan yhteydessä, mutta myös korvauskäsittelyssä.

Seminaarissa tutustutaan useisiin esimerkkitapauksiin ja kuullaan psykiatrian erikoislääkärin esitys mielenterveyden häiriöistä, psykiatrisista sairauksista ja niiden vaikutuksista ajan kuluessa, hoidon aikana ja hoidon jälkeen. Seminaarissa käsitellään myös vastuunvalinnan merkitystä ja vastuunvalintaa sopimusoikeudellisesta näkökulmasta käsin sekä tarkastellaan käytännön esimerkkien kautta mielenterveyden häiriöitä ja psykiatristen sairauksien vaikutusta henkilövakuutusten käsittelyyn, mahdollisiin rajoitusehtoihin tai epäämisiin.

Seminaarissa käsitellään myösvakuutushakemuksen hylkäämiseen tai vakuutusturvan rajoittamiseen liittyviä tilanteita, kuten päätöksen perustelua, päätöksestä tiedottamista, kun vakuutuksenottajana on työnantaja tai kun vakuutus otetaan asuntolainan yhteydessä lisävakuutena.

Vastuullisuuden nimissä vaaditaan vakuutusyhtiöitä lieventämään vastuunvalinnan kriteerejä, jotta varmistettaisiin turvan saatavuus myös haavoittuvassa asemassa oleville. Vastuunvalinnan ja vastuullisuuden vaateiden välillä vallitsee jännite, jota tuskin koskaan voidaan täysin ratkaista. Vakuutusalan tulee kuitenkin miettiä, miten tätä ristiriitaa hallitaan niin, että turvaa voidaan tarjota mahdollisimman ymmärrettävästi ja vastuullisesti. Vastuullisen teemaa avaa päivän viimeinen aihe.

Ilmoittaudu  Kysy lisätietoja

Hinta:

Aikataulu Ota yhteyttä

Lähetä viesti

Kenelle?

Seminaari on suunnattu vakuutusalalla työskenteleville, jotka kohtaavat mielenterveysteemaan liittyviä kysymyksiä arjessaan. Seminaari sopii niin riskienhallinnan, vakuutuslääketieteen, liiketoiminnan kehittämisen kuin asiakasrajapinnan parissa työskenteleville asiantuntijoille.

Seminaari sopii hyvin myös pankkien rahoitusneuvottelijoille, korvauslakimiehille ja vakuutuslääkäreille sekä asianajajille.

Sisältö

Seminaaripäivän aikana syvennytään maksamisen murrokseen niin sääntelyn kuin innovaation kautta, sekä sujuvan maksamisen merkitykseen yhteiskunnassa sekä ajankohtaisiin keinoihin niin kuluttajan kuin yritysten näkökulmasta. 

Lisäksi päivän aikana keskustellaan rajapintaistumisen vaikutuksista, kolmansien osapuolien merkityksestä maksamisen ekosysteemissä sekä uusista maksamisen teknologiamahdollisuuksista. Miten esimerkiksi tekoälyä ja koneoppimista voitaisiin hyödyntää maksamisen kentällä? Keskeisenä näkökulmana on myös maksamisen sääntelytulevaisuus sekä maksamisen muutokseen haasteet esimerkiksi riskienhallinnan näkökulmasta.

Ohjelma

8.30

Aamukahvit

9.00

Tervetuloa ja seminaarin avaus

9.05

Mielenterveyden häiriöt ja psykiatriset sairaudet, vaikutukset vakuutuksen myöntämiseen 
Tuula Metsä, johtajaylilääkäri, Keva

10.30

Vakuutushakemuksessa ilmenevien seikkojen vaikutukset päätökseen 

  • Selonottovelvollisuus terveysselvityksessä 
  • Vakuutettavan tiedonantovelvollisuus 

Veera Lammi, johtaja, LähiTapiola Henkiyhtiö

11.45

Lounas

12.30

Vastuunvalinnan oikeudellisia kysymyksiä 
Tuomas Korkeamäki, Eläkepäällikkö, OTK, Mandatum 

13.45

Tauko

14.15

Mitä kasvava vastuullisuuden (ESG) vaatimus merkitsee vakuutusyhtiön vastuunvalinnalle? 
Esko Kivisaari, shv-aktuaari

15.15

Seminaari päättyy

   


Ohjelman muutokset mahdollisia.

Kustannukset ja ilmoittautuminen

Aloitusajankohta