Aktiiviset neuvonantajat
Aalto University Executive Education Oy:n aktiiviset neuvonantajat
Will Cardwell
Will Cardwell on luennoitsija ja New Projects Lead Aalto-yliopiston Aalto Ventures Programissa. Hänen osaamisalueisiinsa kuuluu ennen kaikkea riskiyritykset ja riskipääoma. Cardwell on toiminut yli 15 vuotta suomalaisen huipputeknologian parissa, johtanut Aallon yhteistyötä tärkeimpien yliopistojen ja yrityskumppanien kanssa ja ollut mukana perustamassa Aalto Center for Entrepreneurship –yksikköä. Hän on johtanut Technopolis Venturesia sekä toiminut sijoituspankkiirina, tutkijana ja luennoitsijana. Cardwell on ollut mukana 15 suomalaisen yrityksen hallituksessa.
Päivi Castrén
Päivi Castrénilla on yli 30 vuoden laaja-alainen kokemus henkilöstöjohtamisesta ja organisaatioiden kehittämisestä globaaleissa organisaatioissa, kuten Wärtsilässä, Nokia Oyj:ssä ja Valmet Paper Machinery:ssa. Koulutukseltaan Castrén on psykologian maisteri Helsingin yliopistosta.
Domenico Dargenio
Domenico Dargenio on muutoksen, toiminnan tehokkuuden (operational excellence), sekä hankintojen johtamisen osaaja. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat erityisesti johtajuuden merkitys murroksessa sekä asiakkaan tuominen kokonaisvaltaisesti toiminnan tehokkuuden kehittämisen sekä digitalisaation keskiöön. Dargenio toimii tällä hetkellä yrittäjänä ja konsulttina. Vuodesta 2006 vuoteen 2021 hän toimi Wärtsilässä eri positioissa, viimeisimpänä digitaalisen transformaation johtajana. Koulutukseltaan Dargenio on kaksinkertainen insinööri (Electrical Engineering, Politecnico di Bari ja Engineering & Contracting, Business School of Politecnico di Milano) sekä EMBA (Aalto University Executive Education).
Max Finne
Max Finne on tieto- ja palvelujohtamisen apulaisprofessori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Ennen siirtymistään Aalto-yliopistoon hän työskenteli professorina (Associate Professor) Warwick Business Schoolissa Isossa-Britanniassa. Hän väitteli tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2014. Tällä hetkellä Finne opettaa yliopiston operaatio- ja prosessihallinnan kursseilla sekä valmentaa useissa Aalto EE:n ohjelmissa. Tutkimustyössään hän keskittyy etenkin palvelutoimintojen hallintaan ja innovatiiviseen pedagogiikkaan. Esimerkkejä aiheista, joiden parissa hän työskentelee, ovat palvelullistaminen, teollisuus 4.0, palveluiden johtaminen, organisaatioiden välinen yhteistyö, oppimisanalytiikka ja käännetyt oppimismenetelmät.
Nermin Hairedin
Strategisen ja digitaalisen markkinoinnin osaaja Nermin Hairedin on ollut digitalisoimassa liiketoimintoja yli 20 vuoden ajan. Hänellä on merkittävä kokemus strategisesta markkinoinnista, myynnistä sekä datan hyödyntämisestä liiketoimintajohdossa ja hallituksissa. Hairedin on ohjelmistoja kehittävän Frumatic Oy:n toimitusjohtaja ja osakas. Hän on myös SOK:n, VR-Yhtymän, Örumin sekä Delipapin hallitusten jäsen. Lisäksi Hairedin toimii yritysten neuvonantajana, konsulttina ja sijoittajana.
Tarja Kallonen
Tarja Kallosella on vahva osaaminen finanssialan tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakoinnista, edunvalvonnasta sekä yhteistyöstä finanssialan yritysten ja eri työmarkkinaosapuolten kanssa. Aikaisemmin hän on toiminut johtavana asiantuntijana Finanssiala ry:ssä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Pia Lappalainen
Tekniikan tohtori Pia Lappalaisen erityisosaamisalueita ovat tuottavuus, suorituksen arviointi, henkilöstöhallinto, johtamisviestintä, työhyvinvointi sekä konfliktitilanteiden ratkaiseminen ja johtaminen. Hän on lisäksi kokenut johdon valmentaja ja fasilitaattori.
Ben Nothnagel
Self-development -osaamisen ja sovelletun neurotieteen asiantuntija Ben Nothnagel on toiminut valmentajana Aalto EE:ssä jo useiden vuosien ajan. Hänen sovelletun neurotieteen konseptinsa sisältyvät johtajuuden kehittämisohjelmiin myös monissa globaaleissa yrityksissä. Nothnagel on koulutukseltaan asianajaja sekä MBTI Certified Interpreter, Certified Emotional Intelligence ja Certified SDI Conflict Management -kouluttaja sekä Big Five Personality -arvioija. Mittavan kosulttiuransa aikana hän on työskennellyt mm. seuraavien yritysten kanssa: Daimler, Nordea, Finnair, Michelin, GE, HP, Yahoo, Vaisala, Cargotec ja Danfoss.
Tarja Ollilainen
Tarja Ollilainen on sertifioitu valmentaja ja kouluttaja, jolla on laaja kokemus finanssialan ylimmän johdon tehtävistä mm. Pohjola-konsernista, Danske Securities -yhtiöstä ja SEB -pankista. Koulutukseltaan Ollilainen on kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopistosta.
Mika Pantzar
KTT Mika Pantzar on Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori. Pantzar on tutkijana monitieteellinen ja hän on erikoistunut mm. kuluttaja- ja teknologiatutkimukseen sekä tulevaisuudentutkimukseen. Pantzar on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1996 ja hän on kirjoittanut vuoden 2010 luetuimman bisnesjulkaisun ”Kuluttajakansalaiset tulevat – miksi työn johtaminen muuttuu”.
Paula Salonen
Juristin koulutuksen saaneella Paula Salosella on pitkä ura finanssialan ylimmissä johtotehtävissä varsinkin Sampo-ryhmässä ja IF:ssä. Viimeisimpänä hän toimi Finvan johtajana vuosina 2019-2021. Hänellä on vahvaa koulutus- ja valmennusosaamista sekä laaja kokemus hallitustyöskentelystä rahoitus- ja vakuutusalalla. Tällä hetkellä Salonen toimii myös Mandatum Lifen hallituksen jäsenenä.
Fabian Sepulveda
KTT Fabian Sepulveda on Senior Advisor Aalto EE:llä.
Sepulvedalla on yli 20 vuoden kokemus tekniikan alalta, liikkeenjohdon konsultoinnista ja investointipankkitoiminnasta.
Fabian Sepulveda on ollut aktiivisesti mukana Suomen yrittäjyysekosysteemissä yrittäjänä, startup-valmentajana, Lean Launchpad® -kouluttajana, bisnesenkelinä ja pääomasijoittajana. Hän on ollut mukana perustamassa kolmea yritystä: eyescubed (autoteknologia), Courage Ventures Consulting (yrittäjyyskoulutus) ja Courage Ventures Funds, joka on pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa terveys-, koulutus- ja ympäristöaloille.
Sepulvedalla on kandidaatin tutkinto (sähkötekniikka), maisterin tutkinto (rahoitus) ja tohtorin tutkinto kansainvälisestä liiketoiminnasta (yrittäjyys).
Mika Videman
Mika Videmanilla on laaja kokemus ja monipuolista osaamista globaaleista korporaatioista sekä startup-yrityksistä. Hän on työskennellyt niin myynnin, markkinoinnin kuin kumppanuuksien kehittämisen alueilla. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus HR-johdossa Fazer-konsernissa ja Nokia Oyj:ssa. Koulutukseltaan Videman on diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta.